Kaupunkirasismi

Kuuluin ennen siihen porukkaan, joka kertoo vihaavansa syntymäkaupunkia. Olen elämästäni elänyt Vaasassa 18-vuotta ja voi sitä ilon määrää, kun sieltä pääsin pois. Yläaste aikoina olin niin täynnä koko kaupunkia, että olin jo tietoinen pitkän aikaa muuttavani pois, jopa äitini kannusti pois muuttoa kaupungista, missä tarvitaan työssä ruotsia (huom. en osaa sitä kieltä yhtään).

Inhosin kaikkea mahdollista siinä kaupungissa. Keskusta oli mitätön, meren näki, jos vaivautui menemään sinne suuntaan, ihmiset olivat kamalia, kauppoja ei meinannut olla ollenkaan, ihmiset eivät puhuneet suomea, kaikkialle oli pitkä matka, missään ei ollut livebändejä jnejne. Silloin ajattelin, että kaikki kiva ja huikea tapahtuu Seinäjoella (ja missä tahansa muualla). Siksipä siis koin muuton Seinäjoelle hyväksi vaihtoehdoksi, kaikki hyvä olisi täälä ja koulu lähellä.

Toisin kävi. Nyt olen tarkalleen vuoden viettänyt aikani täälä ja voi tätä ikävän määrää. Nykyään näen Vaasan täydellisenä, kauniina merikaupunkina, minne kuka tahansa haluaisi muuttaa. Sielä on hyvät ruokapaikat ja nykyään hyviä kauppoja. Sielä on IHANIA ihmisiä ja ruotiskaan ei kuulosta enää niin kamalalta. Kyllä se veri vain vetää puoleensa. Kadut ovat tutut ja on aina paikkoja minne mennä. Seinäjoella istun kotona, koska keskustassa ei kuitenkaan ole mitään. Istun kotona, koska täälä ei asu oikeastaan tuttuja. Istun kotona, koska ei ole kiinnostusta katsella paikkoja. Tämä kaupunki on nähty ja eletty.

Vaasa, i miss u!